25.1.2018 PRC Rakennus Oy

PRC Rakennus Oy

Perustimme yrityksemme vuonna 2005 ja aloitimme toiminnan Salon seudulla. Vuonna 2012 päätimme laajentua Varsinais-Suomen ja Uudenmaan suuntaan. Se oli iso ja hyvä päätös. Olemme kiitollisia siitä, että olemme saaneet ja saamme rakentaa luotettavien yhteistyökumppaneidemme kanssa korkeatasoisia ja turvallisia koteja, joissa asukkaat viihtyvät.

Uskomme hyvän työn kantavan myös tulevaisuudessa. Meille on tärkeää, että kuuntelemme ja kunnioitamme asiakkaidemme toiveita ja kohtelemme yhteistyökumppaneitamme ja työntekijöitämme rehdisti. Laatu on meille kaikille sydämen asia.

Liiketoiminta

PRC Rakennus Oy tarjoaa sidosryhmille ja yhteistyötahoille luotettavaa kumppanuutta ja vakavaraisen rakennusyhtiön kasvupotentiaalia. Vuonna 2005 perustamamme yritys on kasvanut asuntorakentamisen toimialalla suunnitelmiemme mukaisesti ja harkituin askelin. Maantieteellisesti olemme laajentaneet toimintaamme Salon seudulta Varsinais-Suomeen ja Uudenmaan alueelle.
Asiakkaiden ja kumppaneiden luottamus rakentavat tulevaisuutta. Tasaisen vuosittaisen kasvumme kivijalkana on tietojen ja taitojen jatkuva kartuttaminen, uusien ratkaisujen kehittäminen suunnittelussa ja tuotannossa, työn tinkimätön laatu sekä aidosti asiakaslähtöinen ja vastuullinen toimintakulttuuri. Erotumme kilpailijoista työmme laadulla ja palveluasenteella. Kun täytämme ja ylitämme asiakkaiden odotukset ja lunastamme lupaukset, olemme onnistuneet.

PRC Rakennus Oy:n rima on aina korkealla ja kriittiset menestystekijät puntarissa jokaisen hankkeen ja projektin valmistelussa. Yksi keskeisistä strategisista linjauksistamme on tonttien hankinnan ajoitus: suosimme nopeasti aloitettavissa olevia kohteita, joissa maksuehdot ovat tasapainossa rakentamisen etenemisen kanssa. Samaan strategiseen linjaukseemme sisältyy tonttiemme erinomainen sijainti, se on asuntomarkkinoilla arvonmäärityksen A ja O.

Nyt myynnissä:

As Oy Espoon Haltijatontunkoto
3 perheen rivitaloyhtiö, arvioitu valmistuminen 12/2018

Aikaisempaa tuotantoa:

Iirislahdentie 39 a (2017)
3 kpl omakotitaloja Iirislahteen

As Oy Espoon Etuniemen Koto (2016)
12 asunnon rivitaloyhtiö Matinkylään

As Oy Espoon Luhtatie 16 C (2015)
3 asunnon rivitaloyhtiö Tuomarilaan

As Oy Espoon Luhtatie 16 (2014)
10 asunnon rivitaloyhtiö Tuomarilaan

Koivistontie 5 (2014)
2 kpl omakotitaloja Laajalahteen

As Oy Salon Metsäpellontie 7 (2011)
6 asunnon rivitaloyhtiö Saloon

As Oy Salon Linnakoskentie 2 (2010)
7 asunnon rivitaloyhtiö Saloon

As Oy Salon Ylärinne 29 A (2010)
7 asunnon rivitaloyhtiö Saloon

 

 

 

 

 

 

 

 

www.prcrakennus.fi